Pikalaina vai kulutusluotto?
Nykyään saat heti lainaa netistä todella helposti, ja lainaa tarjoavia palveluita on toista sataa. Useimmin otettu lainasumma on pikavippi 200€, mutta esimerkiksi myös 100€ pikavippi on varsin suosittu vaihtoehto. Kulutusluotot palvelevat suuremmassa rahantarpeessa olevia henkilöitä, ja nykyään on mahdollista saada myös kulutusluotto heti.
Pikalainapalvelut tarjoavat lainaa ilman vakuuksia, mutta niin tekevät myös monet kulutusluottopalvelutkin. Valinta kulutusluottojen ja pikalainojen välillä kannattaa tietysti tehdä oman lainatarpeen mukaan. Jos sinulla on jo valmiiksi useita lainoja maksamatta, ja tuntuu ettet selviä niistä, ei sinun kannata ainakaan ottaa uutta pientä pikalainaa niiden lisäksi.
Tällaisessa tilanteessa suurempi kulutusluotto voisi olla järkevä ratkaisu. Suurella kulutusluotolla voisit todennäköisesti kuitata muut velkasi pois, ja näin sinulle jäisi enää yksi laina, jota voisit rauhassa maksella pois pienissä kuukausierissä. Vippi kannattaa ottaa pienten arkisten kulujen, kuten ruokaostosten hoitamiseen. Toki pikalainojakin saa jopa 1000 euroon saakka, mutta laina-ajat ovat pääasiallisesti maksimissaan puoli vuotta.
Posted in Lainaa | Kommentit poissa käytöstä
Pikavippikiellon perusteet tuulesta temmattuja
Kansanedustaja Sampsa Katajan ajama lakialoite pikavippien täyskiellolle on kerännyt eduskunnassa jo yli 100 nimeä taakseen. Kieltoa on kuitenkin perusteltu oikeastaan vain Katajan omilla mielipiteillä ja muutamilla ainakin mediasta varsin tutuilla argumenteilla. Kaikki nämä perusteet ovat kuitenkin olleet enemmän tai vähemmän paikkaansa pitämättömiä, ja tämä on voitu osoittaa tilastotiedoilla eli puhtailla faktoilla.
Kataja on mm. sanonut, että pikalainat ovat hädänalaisten ihmisten hyväksikäyttöä, ja että pikavippi johtaa maksuhäiriömerkintään todella monessa tapauksessa. Näin ei kuitenkaan ole, sillä tilastot osoittavat selvästi alle yhden prosentin maksuhäiriömerkinnöistä johtuvan pikavipeistä. Yli 99 prosenttia maksuhäiriömerkinnöistä johtuu siis jostakin muusta velkasuhteesta, kuin vipistä. On myös omituista, että pikalainapalveluiden asiakkaista puhutaan ikään kuin uhreista. Omituista se on siksi, että missä vaiheessa täysin vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti lainaa netistä hakevasta ihmisestä tulee jonkin palvelun uhri?
Näitä mediasta tuttuja argumentteja on mm. se, että pikavipit ovat törkeän kalliita. Tämä väitös juontaa juurensa pikavippien suuriin todellisiin vuosikorkoihin, jotka pikavippipalveluiden tulee ilmoittaa lainojensa yhteydessä. Todellisen vuosikoron laskentakaava kuitenkin olettaa laina-ajan olevan vähintään yhden vuoden, joten laskun tulos ei pidä paikkaansa pikavippien tapauksessa, vaan on vääristynyt. Todellinen vuosikorko pätisi pikavippien tapauksessa ainoastaan, jos lainaa uusittaisiin korkoineen päivineen kokonaisen vuoden ajan putkeen.
Posted in Lainaa | Kommentit poissa käytöstä
Vippien keskiarvo yli 200€
Suomalaisten ottama keskimääräinen pikavippi on 200 euroa. 200 euron vippi on siis luultavasti yleisin vippi, jonka suomalaiset hakevat. Tuntuu ihan loogiselta, sillä 200€ vippi on suhteellisen suuri summa, joka riittää moniin yllättäviin menoihin, mutta ei kuitenkaan niin suuri, että siitä joutuisi maksamaan itsensä kipeäksi. Edullisimmillaan 200 e vippi on täysin ilmainen, eikä siitä joudu kalleimmillaankaan maksamaan kuin 80 euroa kuluja.
200 euron vipeille saa maksuaikaa aina yhdestä päivästä jopa kolmeen kuukauteen, eli tarvittaessa sen saa todella pienillä maksuerillä. Toki muitakin lainasummia, kuin 200 euron vippejä, otetaan paljon. Pikavipit ovat olleet tänä vuonna suositumpia kuin koskaan aikaisemmin, ja niitä myönnettiinkin pelkästään heinä-syyskuun välisenä aikana lähes 360 000 kappaletta. Vaikka keskiarvoon vaikuttavat muutkin lainat, ovat 100-300 euron vipit kuitenkin kaikista yleisimpiä.
Pikavippien uskomaton suosio johtuu pääosin varmastikin siitä, että lainaa netistä saa nykyään niin helposti ja edullisesti. Pankista lainojen hakeminen on huomattavasti hitaampaa, ja lisäksi esimerkiksi 200 euron vippi tulee pankista haettuna huomattavasti kalliimmaksi kuin netistä haettava pikalaina. Nykyään myös kulutusluotto heti netistä haettuna on monesti pankkilainaa edullisempi ratkaisu.
Vipit kannattaa aina vertailla, jotta löytäisit edullisimman mahdollisen markkinoilla olevan vaihtoehdon. Hyviä vippivertailu sivustoja on paljon, ja nykyään myös eri lainasummille on olemassa omia vertailusivustojansa. Nämä sivut kannattaa katsastaa ennen lainan hakemista, sillä niiden avulla voit säästää parhaimmillaan jopa monta sataa euroa. Jos siis aikeissasi on hakea pikavippi, vertaile se ensin!
Posted in Lainaa | Kommentit poissa käytöstä
Osamaksut kulutusluottoja kalliimpia
Monet huonekalu-, elektroniikka- ja verkkokaupat mainostavat monesti ”korottomia osamaksujaan”, jotka eivät todellisuudessa olekaan korottomia. Korotonta maksuaikaa voi kyllä saada muutaman kuukauden ajan, mutta se aika, jolta korkoa tulee, kerryttääkin sitä sitten mojovan summan. Osamaksuissa on myös monesti ns. piilokuluja, kuten kuukausittaisia tilinhoitomaksuja ja muita laskutuskuluja, joita ei koron yhteydessä ole ilmoitettu kovinkaan selkeästi.
Luotollisten maksukorttien ehdot voivat muuttua myös laina-aikana. Kannattaa ottaa selvää, kuinka helppo kortti onkaan todellisuudessa sanoa irti sen jälkeen, kun sillä käytetyt varat on maksettu korkoineen takaisin. Pahimmissa tapauksissa ehdot voivat muuttua jopa niin, että korteista tulee vuosi- tai kuukausimaksullisia. Sopimusten yksipuolisuus voi tehdä luottokorteista eroon pääsemisestä yllättävänkin vaikeaa, joten niiden ehdot kannattaa selvittää tarkoin jo ennen niiden ottamista.
Itse suosittelisinkin ottamaan suurempiin ostoksiin kulutusluoton. Nykyään on varsin helppoa saada kulutusluotto netistä ilman vakuuksia, ja niiden korot ovat huomattavasti pienempiä kuin kauppojen kanssa sopimuksen tehneiden luottokorttiyhtiöiden osamaksuissa. Kulutusluottojakin saa nykyään aivan yhtä löysin ehdoin kuin luottokortteja, eikä kaikissa kulutusluottopalveluissa vaadita edes säännöllisiä tuloja.
Parhaillaan nykyään onnistuu jopa saada vakuudellinen kulutusluotto ilman luottotietoja, eli vanhat maksuhäiriömerkinnätkään ei välttämättä ole esteenä kulutusluoton saamiselle. Maksuhäiriömerkintöihin johtaneet laskut tulee kuitenkin olla jo maksettu pois. Vakuudettomia kulutusluottoja ei kuitenkaan yleensä ole tarjolla luottotietonsa menettäneille henkilöille.
Posted in Lainaa | Kommentit poissa käytöstä
Pikavippi ilman luottotietoja?
Varsin yleinen, esimerkiksi keskustelufoorumeilla nähtävä, kysymys on mistä saada pienlaina ilman luottotietoja? Käytännössä tämä ei ole mahdollista, sillä kaikki pikalainapalvelut tarkistavat asiakkaan luottokelpoisuuden ennen lainapäätöksen antamista.
Luottotietojen menettäminen on todella ikävä asia, sillä se vaikeuttaa lainojen saamisen lisäksi myös mm. puhelinliittymän ja jopa asunnon hankintaa. Luottotietojen menettämistä kannattaa siis lähtökohtaisesti välttää viimeiseen asti, mutta jos näin on päässyt jo käymään, käyn tässä artikkelissa vähän läpi mistä voi saada lainaa ilman luottotietoja.
Yksi vaihtoehto on Prepaid Mastercard, eli luottokortti, jota ladataan sen mukaan kun sitä käytetään. Kortissa ei siis ole varsinaista luotto-ominaisuutta, vaan lataat sille haluamasi varat ennen käyttöä. Tästä tiedosta nyt ei sinänsä ole hyötyä lainaa netistä etsiville ihmisille, mutta jotkut ihmiset voivat tarvita luottokorttia esimerkiksi saadakseen jonkin ostoksen osamaksulla. Luottokorttejahan ei luottotiedottomille myönnetä, joten tässä tapauksessa Prepaid luottokortti voisi olla hyvä vaihtoehto.
Henkilöille, jotka etsivät varsinaista lainaa ilman luottotietoja, paras ratkaisu on varmasti Sveadirekt.fi kulutusluottopalvelu, josta irtoaa 500 – 25 000 euron suuruinen kulutusluotto heti. Lainojaan palvelu myöntää 25-65-vuotiaille henkilöille, joilla on vähintään 18 000 euron vuositulot. Sveadirekt.fi tarjoaa lainaa ilman vakuuksia tai takaajia, mutta jos luottotiedoissasi on merkintöjä ja haluat hakea lainaa, voit hakea ainoastaan vakuudellisia lainoja.
Maksuhäiriömerkintäsi ei saa olla tullut viimeisen vuoden sisällä ja sinun tulee olla maksanut maksuhäiriömerkintään johtaneet laskusi pois lainaa hakeaksesi. Takaisinmaksuaikaa Sveadirektin lainoihin saa todella pitkästi, jopa 20 vuotta. Jos siis etsit heti pikalainaa ilman luottotietoja, käy tsekkaamassa Sveadirekt.fi!
Posted in Lainaa | Kommentit poissa käytöstä